2014-11-20

Grand Canyon


Grand Canyon - Suuri Kanjoni, oli yksi ensimmäisistä lukkoon lyödyistä kohteista kun aloitimme suunnitella reissuamme Yhdysvaltoihin. Koska kyseessä oli ensimmäinen matkamme USA:aan, suunnittelimme reitin aika pitkälti hyvin perinteisten ja tunnettujen kohteiden pohjalle. Grand Canyonilla vierailee vuosittain n. 4-5 miljoonaa matkaajaa ja se onkin yksi Amerikan suosituimmista luonnonpuistoista.

Olimme aamupäivällä ajaneet Monument Valleylle, josta jatkoimme iltapäivällä matkaa kohti Grand Canyonia. Matkalla näimme lauman upeita villihevosia, jotka esittelinkin edellisessä postauksessa. Saavuimme kanjonille sen idän puoleiselta portilta. Oli torstai-ilta ja portilla ei ollut jonoa juuri nimeksikään. USA:ssa kansallispuistoihin kuuluu maksaa pääsymaksu, joka oli Grand Canyonilla 25 dollaria autolliselta. Zioniin vastaava maksu oli 20 dollaria. Pääsymaksu oikeuttaa seitsemän päivän vierailuun puistossa. Portinvartijat olivat usein todella ystävällisiä ja mukavia. Tällä kertaa meitä vastaanotti valkohapsinen vanha herra, joka tuntui riemastuvan erityisesti kuullessaan meidän tulevan Suomesta. Hän alkoi kertoa kiinnostuksestaan sotahistoriaan ja kuinka hän ihailee edesmennyttä suomalaista tarkka-ampujaa nimeltä Hoha. Siinä vaiheessa olin aivan ymmälläni ja korvien välissä raksutti vain tyhjää. Juttelimme ilahtuneina hetken hänen kanssaan ennen kuin jatkoimme matkaa. Päästyämme portilta piiskasin itseäni mielessäni, etten tiennyt Hoha nimistä suomalaista sotasankaria. Kuinka sitä voikin tuntea itsensä typeräksi suomalaisena ulkomailla, kun joku paikallinen tuntee paremmin suomen sotahistorian kuin minä maan kansalaisena. Mieheni sivisti minua kertomalla Talvisodassa olleesta sotilaasta Simo Häyhä (amerikkalaisittain lausuttuna Hoha), jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen tehokkaimmista tarkka-ampujista. Onneksi edes toinen meistä sai hoidettua keskustelun kunnialla. Tällä hetkellä minua odottaa olohuoneen pöydällä lähes 1200 sivuinen opus maailman historiasta...

Päästyämme kansallispuiston alueelle ajoimme suoraan idän suunnasta ensimmäisenä vastaantulevalle näköalapaikalle Desert View Watchtowerille. Olimme matkalla kiinnittäneet huomiota ihastuttavaan metsään, jonka keskellä ajoimme kohti kanjonia. Olin kuvitellut ympäristön paljon karummaksi. Luonnonpuisto on koti monille eläimille, joten siellä täytyy ajaa varovasti. Päästyämme kanjonin reunalle oli näky suorastaan henkeäsalpaava. Aurinko roikkui jo melko alhaalla. Kiertelimme hetken alueella ja kiipesimme torniin. Jatkoimme matkaa seuraavalle näköalapaikalle Navajo Pontille, josta päätimme siirtyä vielä hieman länttä kohti Lipan Pointille. Lipan Pointille asetuimme katsomaan auringonlaskua. Grand Canyon on miljoonia vuosia vanha geologinen aarre, jonka Colorado joki on uurtanut virratessaan. Kanjoni on noin 446 kilometriä pitkä ja sen leveys vaihtelee 6-29 kilometrin välillä. Syvyyttä kanjonilla on enimmillään lähes kaksi kilometriä. Suuren kanjonin laidalla ihminen on kuin pieni muurahainen. Auringonlasku kanjonilla oli unohtumaton kokemus, ja luonnon ääretöntä kauneutta pystyi vain ihailemaan.

Olimme jäämässä yöksi kanjonin eteläisellä puolella olevaan Tusayan nimiseen kylään, johon ajomatka kesti Lipan Pointilta lähes tunnin. Alun perin suunnittelimme odottavamme pimeän tuloa kanjonilla, jotta voisimme kuvata öistä taivasta. Taivaalla oli kuitenkin sen verran pilviä, että totesimme ajatuksen huonoksi ja lähdimme ajamaan hotellille. Ennen kääntymistä Tusayaniin vievälle tielle pysähdyimme kuitenkin eräälle parkkipaikalle tien varressa. Nousimme autosta totaaliseen pimeyteen. Taivas näytti pilvettömältä, yllämme oli vain loputon määrä kirkkaana tuikkivia tähtiä, linnunrata, kaukaisuudessa lentäviä lentokoneita ja ympärillä täysi hiljaisuus. Otimme kameratarvikkeemme ulos autosta ja jäimme kuvaamaan vielä tunniksi linnunrataa ja upeata yötaivasta. Grand Canyonilla voi kokea täydellisen pimeyden, sillä lähimmät kaupungit ovat satojen kilometrien päässä, eikä taivaanrannassa näy kaupunkien valosaaste. Ajattelin, että tekisin noista yökuvista ja yökuvauksesta vielä ihan oman postauksensa myöhemmässä vaiheessa, sillä pääsimme Yosemiten luonnonpuistossa toistamiseen kuvaamaan linnunrataa.

Nukuimme yömme sikeästi Tusayanissa Holiday Inn hotellissa. Nukkumaanmeno venyi illalla, koska olimme jääneet kuvailemaan linnunrataa. Päätimme aamulla nukkua hieman pidempään ja lähteä takaisin kanjonille vasta aamupalan jälkeen. Teimme tietoisen valinnan, että menettäisimme auringonnousun näkemisen. Aamu olikin melko pilvinen, mutta pilvien raosta aurinko pilkisteli mukavasti kanjoniin. Kävimme Yavapai- ja Mather Pointilla, jonka jälkeen lähdimmekin hiljalleen ajamaan takaisin kohti Vegasia. Grand Canyonille matkaavien on hyvä pitää mielessä, että kanjoni näyttää upeimmalta juurikin auringonnousun- ja laskun aikoihin. Reissua kannattaa suunnitella niin, että on mahdollisuus jäädä yöpymään alueen lähelle. Kanjonista löytyy myös vaellusreittejä, joten aikataulun antaessa myöten voi lähteä vaikka laskeutumaan alas kanjoniin. Innokkaimpien vaeltajien kannattaakin varata aikaa useampi päivä. Yöpaikkoja löytyy läheisestä Tusayanin kylästä, tai sitten hieman kauempana olevasta Flagstaffin kaupungista.

COPYRIGHT © Maarit Helena

2014-11-17

Wild Horses


Vieläkö on villihevosia, lauloi Hanna Ekola 90-luvulla. Onhan niitä. Tänä päivänä tosin ainoat aidot villihevoset ovat Mongolian aroilla elävät Przewalskinhevoset. Pzewalskinhevoset olivat jo kuolla sukupuuttoon, sillä 1900-luvun puolivälissä lajin kanta oli pahimmillaan vain 12 yksilöä. Huolellisen jalostustyön tuloksena on kanta saatu vahvistumaan eläintarhoissa olevien yksilöiden avulla ja hevosia on pystytty siirtämään takaisin luontoon. Tällä hetkellä Pzewalskinhevosia on jo noin kaksituhatta yksilöä.

Näissä kuvissa esiityy kuitenkin Mustangeja, jotka ovat polveutuneet pääasiassa Espanjalaisten valloittajien Amerikkaan mukanaan tuomista kesyhevosista. Vapaaksi päässet hevoset alkoivat lisääntymään ja vuonna 1850 Yhdysvalloissa arvioidaan olleen 2-3 miljoonaa villihevosta. Suuri hevosmäärä alkoi käydä sietämättömäksi kuivien aavikoiden ekosysteemille, kun samoilla laidunmailla laidunsi myös karjaa. Hevosia alettiin pyydystää teuraseläimiksi. Kanta pieneni 1950-luvulle mennessä muutamaan hassuun laumaan, kunnes 1971-luvulla säädettiin laki Mustangien  suojelusta ja rauhoittamisesta. Nykyisin kanta pidetään kurissa Adopt-A-Mustang ohjelman kautta, jossa hevosia otetaan kiinni ja koulutetaan myytäväksi yksityishenkilöille. Hevosen ostajan on taattava hevoselle hyvät elinolosuhteet ja hyvä kohtelu. Hevonen säilyy valtion omistuksessa myyntipäivästä lähtien vuoden, jonka jälkeen tarkistetaan hevosen elinolot ennen lopullista omistajanvaihdosta. Tällä hetkellä Amerikassa on noin 40 000 villiä Mustangia, joista puolet elävät Nevadassa. Täytyy sanoa, että jos asuisin Yhdysvalloissa pitäisin erittäin houkuttelevana tällaisen adoptio Mustangin hankkimista. Toivottavasti kaikille koulutetuille yksilöille löytyy hyviä koteja, ettei kantaa tarvitse ruveta hillitsemään enää teurastuksin.

Kayentan ja Monument Valleyn suunnalla nähtyjä hevosia epäilen intiaanien omistamiksi, vaikka ne laidusivatkin vapaina. Monilla oli vaikkapa leikatut jouhet ja ne eivät olleet laisinkaan niin aran oloisia kuin nämä yksilöt joihin törmäsimme matkalla Grand Canyonille. Vaihdoin kameraan pitkän zoomin ja hyppäsin ulos autosta. Tämä pieni lauma reagoi heti minuun ja valkoinen ori (jonka hiekka on värjännyt keltaiseksi) alkoi tähyillä huolestuneena laumaansa. Napsin nopeaan tahtiin kuvat ja jätin hevoslauman rauhaan. Ennen reissua etsiskelin tietoa voisiko reitillämme olla mahdollisesti villihevosia, mutta pidin sitä melko epätodennäköisenä, että näkisimme niitä. Olipahan upea elämys törmätä näihin heppoihin.

COPYRIGHT © Maarit Helena

2014-11-15

Monument Valley


Reissupäivä numero 8 starttasi Pagen pikkukaupungista Arizonassa. Hyvin nukutun yön ja herkullisen aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti lännenelokuvistakin tuttua Monument Valleyta. Alkuperäiseen matkasuunnitelmaamme ei kuulunut Monument Valley, mutta siinä vaiheessa kun tajusimme sen olevan vielä järkevän ajomatkan päässä reitiltä muutimme suunnitelmaa. Lähdimme Vegasista vuorokautta aiemmin ja niin saimme mahtumaan Monument Valleyn sekä Pagen nähtävyydet reitille. Muistan, kuinka nuoruudessani lännenelokuvia katsellessa mietin, että haluaisin päästä joskus itse näkemään nuo maisemat. Siihen tarjoutui mahdollisuus Monument Valleyssa.

Odottamattoman yllätyksen ajomatkalla aiheuttivat tien varsilla laiduntavat hevoset. Todennäköisesti hevoset olivat intiaanien omistamia, vaikka ne elivätkin vapaudessa. Seuraavassa postauksessa tulee sitten muuten olemaan pelkkiä heppakuvia, tämä vinkkinä heppahöperöille. Siinä vaiheessa kun käännyimme Kayentasta tielle 163, joka johtaisi Monument Valleyyn jouduimme pysähtelemään tuon tuosta, välillä heppoja kuvaamaan ja sitten taas maisemia. Monument Valleyyn matkatessa siirryimme taas Utahin puolelle. Kävimme ensin View-hotellilla sijaitsevalla Visitor Centerillä, josta on ehkä paras näköala kohti laaksoa. Kävimme laskeutumassa pienen matkan autolla laaksoon, mutta tie oli sen verran huonokuntoinen, ettemme ottaneet riskiä vuokra-auton kanssa ja käännyimme pois. Halusimme käydä vielä ajamassa tietä 163 pohjoiseen ohi laakson, josta on upea piikkisuora tiemaisema kohti Monument Valleyta. Muistaako joku kohtauksen elokuvasta Forrest Gump, joka on kuvattu juurikin tuolla samaisella suoralla?

Olimme Monument Valleylla kirkkaimman keskipäivän auringon aikaan, jolloin en yleensä mielellään kuvaa. Reissussa ei ole kuitenkaan mahdollisuutta olla aina odottamassa sitä täydellistä valoa jonkin kohteen kuvaamiseen, joten oli vain tyydyttävä vallitsevaan valoon ja pyrittävä ottamaan parhaat mahdolliset kuvat niissä olosuhteissa. Ehkäpä näihin keskipäivällä otettuihin kuviin on kuitenkin tallentunut omanlaisensa tunnelma, jota ei olisi saanut auringonnousun- tai laskun aikaan.

COPYRIGHT © Maarit Helena